lauantai 11. joulukuuta 2021

Jouluiset tähtikorvikset.

 Heippa vaan! 

Tänään on (JO) joulukuun 11. ja on minun luukun vuoro!
Blogi on pidelly varsinaista hiljaiseloa, mun oman elämän myllerryksien takia, joten pidän tätä ihan ymmärrettävänä. Nyt osallistuin kumminkin taas Facebookin Käsityöblogit - ryhmän kässäjoulukalenteriin. 

Tänä(kin) vuonna mun työnä on todella helppo ja yksinkertainen, ja yksinkertaisen kaunis käsityö. 💖


Virkatut jouluiset tähtikorvikset.

Lankana käytin puuvillaista cataniaa/catonaa ja koukku oli 2,5mm.

-Virkkaa ensin 7 ketjusilmukkaa, yhdistä päät toisiinsa piilosilmukalla.

- Virkkaa 3 ketjusilmukkaa (vastaa yhtä pylvästä) jonka jälkeen virkkaa 20 pylvästä ensimmäisen vaiheen ketjusilmukkalenkkiin. Tee piilosilmukka ketjusilmukoista tehdyn pylvään ylimpään silmukkaan.

- Tee yksi ks (kiinteä silmukka) seuraavaan silmukkaan. Jätä väliin yksi silmukka. Seuraavaan silmukkaan tee 3 pylvästä, 3 kjs (ketjusilmukka) ja 3 pylvästä. Jätä yksi silmukka väliin, tee seuraavaan ks, yksi silmukka väliin ja seuraavaan taas 3p, 3kjs, 3p. Toista tätä kierroksen loppuun, tee viimeisenä piilosilmukka ja ketjusilmukka, katkaise lanka sopivan mitan päästä ja vedä silmukan läpi. 

- Pujota langanhäntään haluamasi kokoinen metallirinkula ja päättele lanka tähden takapuolelle. Lisää rinkulaan korvakorukoukku. Valmis. ⭐
















Eilen avautui Sormustin-blogin luukku joulupallojen tuunaukseen ja huomenna kurkitaan mitä kivaa Madam B.C. on keksinyt! 😍

Kurkatkaapa myös muutkin tämän kuun luukut. Joka päivä julkaistaan uusi. Listaan alle luukkujen blogit. :)

1.12 Katrin tilkkublogi

2.12 Silmukoiden kertomaa

3.12 Värikäs kädenjälki

4.12 Käsin tehtyä

5.12 Kangaskorjaamolla

6.12 Katrin tilkkublogi

7.12 Käsintehtyä ja kaunista

8.12 Craft Candidate

9.12 Kototeko

10.12 Sormustin

11.12 No tämä mun oma. :)

12.12 Madam B.C.

13.12 Hääräämö

14.12 Garngnuten (tämä blogi on englanniksi 😊)

15.12 Tilkkureppu

16.12 Knitgrammer

17.12 Marle tekee

18.12 Jonnan koukkuja

19.12 VillaNanna

20.12 Punatukka ja kaksi karhua

21.12 Kikiliakii neuloo

22.12 Rosannaofmay

23.12 Pikku Akan Tilkkuvakka

24.12 Katrin Tilkkublogi

Hauskaa joulun odotusta blogien parissa, nautiskelkaahan! Käyn itsekin kiireiden keskellä kurkkimassa mitä ihania tuotoksia kaikki on tehny! 😊








keskiviikko 10. maaliskuuta 2021

Suodatinpussisulat.

 Suodatinpussisulka. Eettistä askartelua.

Selailin Instagramia ja eräs seuraamani sivu oli julkaissut askarteluidean, josta en vaan yksinkertasesti päässyt yli. Jo kuvan värimaailman takia. Kiehtoi tämmöstä "värirakastajaa", pidän kirkkaista ja pirteistä väreistä, vaikka hillitty neutraalikin on toisinaan ihan mukavaa vastapainoa.

Edellä mainitussa julkaisussa oli askarreltu suodatinpussista sulkia! Kuin mahtavaa! Kiitos ideasta Leikki leikkinä-blogi. 😊 (psst. tuo blogi sisältää PALJON kivoja askarteluideoita lasten kanssa tehtäväksi)

Mulla on itselläni 5,5v lapsi ja ajattelin heti että kyllä, tuota askartelua me kokeillaan! Helppoa hienomotoriikkaa harjoittavaa työskentelyä, kun saa saksilla leikellä höyhenille haituvia ja helppo hahmottaa miten tulee leikata, kun työn keskellä kulkee rautalanka mihinkä sakset stoppaa. Ei muutaku kauppaan hakemaan suodatinpusseja! Lopulta minähän askartelin sitten yksin, ku päiväkodin jälkeen ei lasta enää kiinnostanu mun kanssa ruveta askartelemaan ja kaveriki tuli leikkimään. Ei haittaa, miä viihdyin kyllä 😁 Sovelsin omaan tyyliin sopivaksi tarvikkeita, ostin lähikaupasta samalla "halpistussit" ja aattelin niiden toimivan ihan tarpeeksi tähän toimintaan ja niin ne toimikin.

Tarvikkeet:

- valkoisia suodatinpusseja

- tussit / vesivärit

- sakset

- rautalankaa

- teippiä

- vettä ja sivellin

- askartelualusta / pöytätabletti


Pöytä kannattaa ensin suojata, tässä askartelussa saa ja pitää vähän sotkea.
Leikkasin ensin suodatinpussista röpelöiset reunat pois. 
Väritin tusseilla suodatinpussista haluamani alueet, väritin aika karkeesti vaan.













Sivele siveltimellä vettä koko suodatinpussin päälle, itse tein märäksi asti, jotta tussin muste leviää joka puolelle.



Anna kuivua. 
Leikkaa sopivan kokoiset palat ja taita ne puoliksi, leikkaa reilusti kappaleen korkuinen pätkä rautalankaa ja teippaa taitoksen "taakse", taita. Leikkaa sulan muotoon ja viimeistele leikkaamalla sulkaan "höytyvät". (Tarkemmat ja selkokielisemmät ohjeet löytyy täältä)
Avaa sulat.
Voit ripustaa sulkia roikkumaan haluaamaasi paikkoihin, tai ne voi jäädä odottamaan esimerkiksi pääsiäisoksien askartelua. Siksi rautalankaa on hyvä olla hieman sulkaa pidempi pätkä, jotta saat kiinnitettyä sulan oksaan. 😊
                                    
      














sunnuntai 7. maaliskuuta 2021

Pikkuhilkka.

Jokin aika sitten selailin Instagramia ja huomasin siellä aivan mahtavan upean virkatun hupputyön! Päätin, että mun on saatava tehdä semmonen myös. 

No, sille nimenomaiselle hupulle en löytänyt ohjetta pikasella etsinnällä, pitäisi myös mieluusti olla ilmainen ohje. Pyörähdin Pinterestissä kurkkaamassa hieman ohjeita, mutta mun aivot ei jostain syystä halua taipua ohjeisiin, joten ohjeista tekeminen on yleensä pelkkää improvisointia silti. 😃

Näinollen päätin, että teen vaan ja tulee mitä tulee, eli ei lähellekään sitä mitä Instassa oli. Löysin hyllystä pari vajaata kerää saman sävyistä lankaa (Unni, 100% villaa) ja rupesin virkkaamaan. Mietin et kaipa siitä jotain tulee, toivottavasti. 

Virkkasin ensin suorakaiteen, jonka jälkeen sain mittausmalliksi mun 5-vuotiaan, laskeskelin ja mallailin kohdat joihi huppu voisi sijoittua. Ei mitään hajua, onnistuuko se sillä idealla. Virkkasin kuitenkin määrän X silmukoita suorakaiteen reunaan ja lähdin työstämään huppua. Halusin hupusta löysän, ettei ahista päällä ollessa. Tein ja mittasin, tein lisää ja mittailin (mittausapuna toimi edelleen lapseni 😄) ja lopulta, ilman yhtään purkamista sain hupun sopivaksi, virkkasin sauman yhteen ja lisäsin etumukseen napit. 

Siitä tuli vallan loistava! Ja oon todella ylpeä työstäni taas, ihan vain oma visio ja sain onnistumisen tunteita! Hilkassa ideana, pitää kovilla pakkasilla puvun/takin ja myssyn päällä, ei pelkästään hilkkaa. (Sain eräässä somenryhmässä jo "palautetta", että liian löysä, liian ilmava, tuskin kovin lämmin, laita vuori.. Niin, tämä on tarkotuksella tehty tämmöiseksi, ja olisin laittanut vuorin jos osaisin ja semmoisen sinne haluaisin.) Tätä voi pitää myös leudommilla keleillä ihan vaan omineen.






maanantai 21. joulukuuta 2020

Makrame joulukuusenkoriste.

Olen pitkään viettänyt hiljaiseloa blogin puolella, olen päivittänyt käsitöitä enemmän Instagramin puolelle ja sitäkin vielä aktiivisemmin Facebookiin PYGMINKOUKUSSA-sivulleni, mutta nyt on aika päivittää edes kerran, koska sain kunnian osallistua facebookin Käsityöblogit-ryhmän joulukalenteriin (Linkitän loppuun muut kalenteriin osallistuvat blogit, voitte käydä kurkistamassa heidän mahtavia töitään ❤ )

Tämän julkasun aiheena on tekemäni makramekoristeet, jotka sain onneksi valmiiksi ennenkuin jouduin pakkaamaan käsityöt ja askartelut parkkiin ja odottelemaan parempia päiviä. Käsi jäi sairaslomalle tenniskyynärpään takia, ja surettaa kovin, että juuri joulun alla! 

Nämä koristeet on helppo ja nopea toteuttaa. 😊

Tarvitset:

  • - makramelankaa, itse käytin Minimoppia sen kammattavuuden takia.
  • - kanelitankoja (omat hankin Lidlistä 5kpl pusseissa)
  • - sakset
  • - kamman ja hiuslakkaa (auttaa avattuja säikeitä pysymään paremmin muodossaan)
  • (-vaihtoehtoista lankaa ripustamiseen, minulla ohut puuvillalanka)

➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼➼

(Ennen aloitusta, voit kurkata täältä makramessa käytettäviä perussolmuja. 😊)

Leikkaa makramelangasta 8kpl 50cm pätkiä.
Pujota langat kanelitankoon leivonpääsolmulla.



















Teippaa kanelitanko pöytään molemmista päädyistä, helpottaa solmimista, 
kun työ pysyy paikallaan.
Ala solmia kaksoistasosolmuja rivi kerrallaan.
                                    




Kun rivejä on tarpeeksi, leikkaa langat halutun mittaiseksi 
ja kampaa hapsut auki. 





Kampaamisen jälkeen voi halutessaan suihkuttaa hapsuihin hiuslakkaa, jotta ne pysyvät paremmin auki ja muodossaan. 
Kuivata.



Voit ripustaa koristeet omaan kuuseen tai vaihtoehtoisesti kuten itse tein, laittaa joulukortin väliin joulumuistamiseksi sukulaisille ja ystäville. 😊
Myös päiväkotiin hoitajille annettiin jouluyllärit, 
jotka sisälsivät itsepussitettua joulukahvia ja itsetehty kortti koristeineen.


Hauskaa ja rauhaisaa joulunodotusta! 🎅🎄❤️
-Jane-
Eilisestä luukusta vastasi MaarItse ja huomisesta Rakkaudella Henna
Laitan tuohon alle myös jo aiemmat luukut, nautinnollisia lukuhetkiä. 😊

Luukku 3. Tilkunviilaaja
Luukku 6. Käsin tehtyä
Luukku 7. Hääräämö
Luukku 8. Teksti ja tikki
Luukku 9. Knitgrammer
Luukku 10. Craft Candidate
Luukku 11. NurinKudin
Luukku 12. VillaNanna
Luukku 14. Lumisiivet
Luukku 15. Sormustin
Luukku 16. Madam B.C
Luukku 17. Tilkkureppu
Luukku 18. Käsityökekkerit
Luukku 20. MaarItse

Tässä myös tulevat luukut, kurkkaahan nämäkin luukun päivityttyä. 😊

Luukku 22. Rakkaudella Henna
Luukku 23. Rosannaofmay
Luukku 24. Craft Candidate







tiistai 1. joulukuuta 2020

Hello December!

Hei vaan Joulukuu, viimein olet täällä! 

Oot kuukausista viimeinen, yritä olla paras. Tää vuosi on ollu rankka ja haastava meille jokaiselle, ja hetken lyhyen valonpilkahduksen jälkeen ollaan taas poikkeusolosuhteissa. Surullista. Mutta pakollista.

Kaikesta ikävästä huolimatta, meillä on alotettu joulunodotus ja valoja sekä koristeita alettu laittaa esille. Mahtavaa! Kuusiki on jo paikallaan. Vaatii vielä muutaman koristeen, mutta teen heti ku ehdin. 😊


lauantai 2. toukokuuta 2020

Keskeneräistä valmiiksi.

Howdy!

Tuli piettyä kotvan mittanen tauko täältä. Huhheijjaa.
Annetaa tälle vähä lisähappea ja koitan aktivoitua. Paljon on tehty ja paljon on tekemättä. Pää pursuaa ideoita ihan kamalasti, toteutus ja aika uupuu. Mut eiköhän ajan kanssa sitäki.

Eilen sain viimenää valmiiksi vuodenpäivät roikkuneen diyprojektin valmiiksi, kun muistin omistavani PLUS-akryylivärit. Voivotellu, että pitäs lähtä ostelee niitä, mutta yhtäkkiä eilen välähti et kaapissahan on!
Kulhoon voi laittaa esille vaikka namusia, purkkaa, pinnit ja ponnarit, pikkutilpehööriä... you name it.

Terrakotta ruukku, pohjamaalina valkoinen spraymaali, pinnalle siveltimellä akryylimaalia. Antaa kuivua ja pikaliimalla lasikulho kiinni. Kanteen sama homma, nuppi myös liimattu.
Toinen keskeneräinen jäi vielä lojumaan, mutta siitä pystyi hyvin kokeilla pitääkö liima, kun vuosi sitten liimattu ja kärsi nostaa lasikulhosta ilmaan, ei irronnu. 👌




Lähden ideoimaan lisää! ❤

Ps. Äitienpäivä on tulossa. Onko teillä ideoitu itsetehtyjä lahjoja? 

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Haaveissa myyjäiset, taas!

Sain jokuaika sitte yhteydenottopyynnön, josko mua huvittais lähtä pääsiäismyyjäisiin. Oon tässä nyt sitä harkinnu ja pohtinu ja miettiny, että kyllä vai ei. Kiinnostelis kyllä, mut en tiiä ehinkö kuinka paljon valmistaa myytävää sinne. Vieläki vähän paukut lopussa joulumyyjäisistä, ni tahti ollu suht verkkainen virkkailuissa.
Muutamia töitä olen ehtinyt jo tehdä, niitä voisi sinne viedä myyntiin. Saisipa edes myyntipöydän hinnan verran myyntiä.

Olen yrittäny kysellä, lähtiskö joku kaveri mukaan jakamaan pöydän ja pöytävuokran, pöytä myyvämpi ku ei ole ihan tyhjänä. Olen myös yrittänyt kysellä ihmisiltä, mitä he haluaisivat mahdollisesti pääsiäismyyjäisistä ostella, että saisin vähän ideoita. Kukaan ei vaan vastaa minulle.

Virkattuja ketunpää korvakoruja myyjäisiin?
JOTEN! Pyydän nyt teiltä lukijat apua. Vastatkaa kommenttikenttään joko täällä tai Facebookissa, että mitä SINÄ haluaisit (pääsiäis)myyjäisistä ostella. Voi olla virkattua, askarreltua, leivottua tmsyms..
Keväinen vaaleanpunainen, hempeä laukku myyjäisiin?

maanantai 11. maaliskuuta 2019

Kierrätysvisio!

Meillä oli laskiaissunnuntaina Laskiaisrieha Marttojen kanssa ja arpajaisista jäi "jämäksi" arpalippurenkaat. Ajattelin, että kokeilenpa viimein toteuttaa haaveeni unisiepparin teosta. En ollut koskaan ennen tehnyt.
Leikkasin arpalappujen jämät irti rautalankakehikosta ja eiku hommiin.










Ensimmäisen siepparin tein virkkaamalla kehikon ympärille kiinteitä silmukoita. Keskustan punoin. Käytin paksuhkoa puuvillalankaa, mikä ei kylläkään ollut parasta tähän hommaan. Tämä puuha meinasi käydä hermon päälle, koska en meinannut hiffata kuin tää homma meneekään ja sovelsin. Lopulta oli katsottava Youtubesta punomisohjetta, koska kirjoitettu ja kuvitettu ei vaan mene meikäläisen kaaliin.


Toisen kehikon päällystin vain kieputtamalla (akryyli)lankaa kehikon ympärille. Keskustan punoin ohuella puuvillalangalla, tämä lanka toimii tähän hommaan aika passelisti (Novitan cotton mercerized).. Koristeeksi virkkasin kokeiluna yhden sulan.




Nämä alkaa pikkuhiljaa sujumaan ja näitä ihan varmasti alkaa syntymään lisää! Ja kohta on unisieppareita yli omien tarpeiden. :D


torstai 28. helmikuuta 2019

Virkatut kettukorvikset!

Päähän pompsahti taas idea ja olihan se toteutettava. Insipiraatio kun iskee, on pakko ryhtyä toimeen. Nämä on tosi nopeat pienet "välityöt". Itse ihastuin ja tykästyin näihin ihan tosissaa.

Virkatut kettukorvikset! ( Vai onko sittenkin karhunpää? )

Rakastuin näihin pirteen keltaisiin! Joskus itselleniki jotain. 


Korukoukkuja piti käydä heti hakemassa lisää, koska kotona oli useampi pari korviksia puolivalmiina odottamassa viimeistelyä. Sinäkin voit hankkia tästä omasi. ;)

Kahta eri kokoa, useampaa eri väriä. Tässä tämän hetkiset valmiit.

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Alpakkavillainen tuubihuivi.

Otin välipuhteeksi toteuttaa tuubihuivin. Huvin vuoksi. Helppoa ja "isoa" virkattavaa, ei tarvi miettiä ja laskea sen kummemmin.

Lankana oli Drops Nepal (35% alpakka, 65% villa) koukku 5mm.
Tehty pylväillä ja kiinteillä silmukoilla.








sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Chorizo-munakasmuffinit.

Katselin eilen telkkarista AVAlta ohjelmaa nimeltä Joe Wicks: Kroppakoutsi.
Siitä tais tulla heti yks lemppareista, ihan sikahyvä! Koutsaa ihmisiä syömään terveellisesti ja treenaamaan, syöminen kuitenkin etusijalla. Ihanan pirtsakka ohjelma!

Samaisesta ohjelmasta tarttui myös mielenkiintoinen resepti, mikä oli pakko saada toteuttaa heti.
Ite vähä muokkasin reseptiä, poikkeamatta kuitenkaan paljon. Alkuperäisessä ohjeessa oli kevätsipulia, itse laitoin punasipulia sekä lisäsin kirsikkatomaatteja. Kirjoitan alle ohjeen mun omasta versiosta. Hankala kirjoittaa ohjeita määrillä, ku ite en mittaile kovinkaan usein.


CHORIZO-MUNAKASMUFFINIT (12kpl)

10 kpl kananmunia
1,5kpl chorizomakkaraa 
iso kourallinen babypinaattia
n. 5cm pätkä kesäkurpitsaa
maun mukaan punasipulia
10kpl kirsikkatomaatteja
1dl mozzarellajuustoraastetta
suola ja pippuri


Riko munat kulhoon ja vatkaa hyvin rakenne rikki. 
Pilko chorizo pieniksi paloiksi ja paista pannulla kevyesti, lisää joukkoon pinaatti ja kypsennä hetki. 
Hienonna sipuli ja raasta pesty kesäkurpitsan pala, ei tarvitse kuoria.
Pilko tomaatit.
Lisää kaikki aineet munien joukkoon ja lisää maun mukaan suola ja pippuri.
Voitele muffinivuoka.
Lisää seos vuokiin.

Uunin paistolämpötila oli n. 180 ja paistoaika n.20min, mutta sitä voitte itse säädellä tarkkailemalla mikä on paras.




Aika hyvä välipala valmiiksi jääkaappiin odottelemaan!



Tämän aamuinen aamupala. Kaurapuuron kaveriksi muffinit.


perjantai 4. tammikuuta 2019

Vuoden 2019 ensimmäiset!

Vuoden 2019 käsityöpuuhat on alotettu! Ja ihan vallan poikkeuksellisesti, koska ensimmäinen valmistunut työ oli NEULOMALLA tehty. Neulominen on asia, jota mun täytyy treenata ja opetella todella paljon, mutta sain kuin sainkin työn valmiiksi ja ilman apuja, ohjetta seuraamalla.

Herttainen ja helppo, Sulo Vilén-pipo.



Vuodelle heti perään toinenkin pipo valmiiksi. Ystäväni mies tilasi minion-pipon, mutta en tahtonu tehdä semmosta "perus-minionia". Mittoja en ikinä ehtinyt saamaan, ku piti päästä jo työn kimppuun, tein sen kokoisen, että on mulle pikkusen väljä, luulen että on tilaajalle sopiva. Tästä tuli aika hauska! 😃

Virkattu 7veljestä langasta, puolipylväillä ja 4,5mm koukulla. Malliksi katsottu kuvaa, mitään varsinaista ohjetta ei ollut. 

lauantai 29. joulukuuta 2018

Bataatti-porkkanasosekeitto.

Minun blogiaktiivisuuteni on ollu hieman nukuksissa viime aikoina. Koitetaan taas skarpata ja ajattelin aloittaa sen kirjoittamalla reseptin, millä tein aivan ÄLYTTÖMÄN HYVÄÄ sosekeittoa. Määrät on eläväisiä, koska teen yleensä mutulla, enkä paljon punnaile.


BATAATTI-PORKKANASOSEKEITTO

4 pienehköä tai 3 keskikokoista porkkanaa
250g-300g bataattia
2 pientä salottisipuli
1 valkosipulinkynsi
puolikas kasvisliemikuutio
n. 8dl vettä
ripaus suolaa
ripaus pippuria
hiukan oreganoa ja
kuivattua basilikaa
pieni nokare voita
n. 1 desi kuohukermaa

Kuori ja pilko bataatti, porkkanat, sipulit ja valkosipulit kattilaan. Kaada sekaan vesi ja lisää mausteet. Anna kiehua kunnes on "vähä liian pehmeitä", siirrä pois liedeltä.
Muussaa keitosta sauvasekottimella hiukan ja lisää sekaan voinokare ja kerma. Muussaa seos sileäksi. Nauti.

Itse lisäsin joukkoon raejuustoa, toimii!